Oi ei, miksen ole jo kotona ja omassa sängyssä mopsin vieressä, olisi ainakin lämmin. Lapsena meille kerrottiin ukonilmalla, että Isä Jumala siellä vain työntelee kiviä kottikärryissä pilvien päällä. Nyt on ukko Zeus tainnut passittaa koko joukkueensa ”kottariralliin”. Ikävä kyllä viimeinen pikataival on kestänyt jo kolme vuorokautta lukuun ottamatta pieniä huoltotaukoja Turkin vuorilla. Alkuviikosta ihmettelin miksi vastapäisen kerrostalon rouvat kantoivat kaikki kukkansa parvekkeelta sisään. No, nythän sen tiedän. Yritän laskea salaman ja jyrähdysten väliä, mutta on mahdotonta tietää mitkä niistä kuuluvat yhteen. Tuuli heittelee parveketuoleja nurkasta toiseen. Kunhan sade vähän hellittää niin täytyy pelastaa ne.
Käyn suihkussa, onneksi tänään on kuumaa vettä. Yritän herätellä Lassea avukseni parvekeprojektiin ilman menestystä. Parvekkeen ovien avaus on hankalaa eikä kovin viisasta sillä tähän ihan tilavaan huoneeseemme sulloutuu enemmän tuulta kuin siihen sovinnolla mahtuisi. Kertakäyttömukit, paperinenäliinat ja muut pikkutavarat poukkoilevat ympäri lattiaa kohti käytävänovea. Sängystä kuuluu jotain pulinaa, jos se on suomea niin hyvällä tahdolla sen voisi tulkata: ”Pistä se saamarin ovi kiinni”. Parvekkeella on täysi kaaos; saan kuitenkin roudattua huonekalut sisälle. Vastapäisen kerrostalon parvekkeella nojaa kaiteen yli hyppyvalmiina paksu parisängyn patja, jonka pelastamiseksi taistelee aika epätoivoisin ottein perheen toisella kymmenellä oleva tytär. Viimein ilmestyi miesväkeäkin paikalle, tosin vain antamaan ohjeita oven raosta. Taitavat olla sokerista tehtyjä niin omani kuin kreikkalainenkin ukko.
Johan nälkä herättää Lassenkin, lähdemme aamiaisen etsintään. Minulla on jalassa varvassandaalit, joten kadulla saa luistella ihan tosissaan. Kuulen mielessäni Esko Riihelän raportin aamuruuhkasta: ”Tällainen syysmyräkkä tekee laatoista vaarallisen liukkaita, joten tänä aamuna olisi syytä varata jalkaansa jotain pitävämpää kuin sandaalit. Oman riskinsä liikenteeseen tuovat myös tulvaveden vuoksi kannettomat katukaivot. Olisi hyvä harkita vaihtoehtoisia reittejä sateen ja lätäköiden välttämiseksi.” Meillä sellainen onkin: hotellin viereisen baarin takaovesta pelihallin kautta lihakaupan markiisin alle jne.
Vihdoin aamiaisella – tai kellosta katsoen tämä voisi olla jo lounas. Sade alkaa uudestaan, mutta kun pöydässä on tonnikalasalaattia, valkosipulileipää ja asiaankuuluvat juomat niin antaa sataa. Vesi nousee hiljalleen yli kynnyksen vaikka yksi tarjoilijoista on koko ajan harjapartiona ovella. Katsomme parhaaksi viettää ”pitkän lounaan”, sillä rannalle ei tänään ole kiirettä. Sitä paitsi ohjelma on mielenkiintoista: säkenöiviä sähköpylväitä ja sinne tänne kadulla sukkuloivia ihmisiä.
Siesta nukuttiin paremmin kuin pitkiin aikoihin. Lieneekö syynä lounasjuomat – ei vaan jotain outoa tässä on. EI SADA. ”Kottarirallikin” pyörii jossain Turkin rannikolla. IHANAA. Viimeinen ilta täällä eikä sada. Nyt äkkiä kuivimmat vaatteet päälle ja liikenteeseen. On käytävä hyvästelemässä ystäviä ja ostamassa viimeiset tuliaiset. Tuhat työtä ja vain yksi yö.
Pyydämme vastaanoton rouvaa tilaamaan taksin. Niin epätoivoista ilmettä harvoin näkee. Mahdotonta, sanoo hän. Taksit ajavat tänään vain lentokenttäkeikkoja. Yritämme onneamme kadunkulmasta, ensimmäinen auto on vapaa taksi ja niin meillä on kyyti Falirakiin.
Mandrakissa on vettä niin paljon, että on vaikea nähdä missä tie kulkee. Katukaivoista suihkuaa vesi ylöspäin. Ukkonen ja sade alkavat uudestaan. Koskinoun tienhaarassa vesi on tuonut soraa ja kiviä tullessaan, toinen kaista on tukossa. Viimein olemme Jorgon ravintolan kohdalla. Tuulee ja sataa, kun avaan auton oven takapenkki on hetkessä märkä. Vettä on reilusti katukiveyksen reunaan. Ravintolaan on matkaa n 20 m, kahlaamme vedessä vaatteet sateesta märkinä. Jorgo seisoo ylärapulla – tikahtumaisillaan nauruun. Sisälle päästyämme hän tuo pyyhkeitä ja rommia ensiavuksi. Kylppärissä kierrän vaatteista päällimmäiset vedet ja sitten kuivattelen niitä ”käsipuhaltimen” alla. Ei se oikeastaan auta kuin henkisesti. Kuuntelemme Jorgon selityksiä ”Ei koskaan, ei tähän aikaan eikä näin paljon voi sataa täällä”. Vesi ohittaa jo alimman rapun, sitten toisen, ukkonen tärisyttää koko rakennusta. Bussit lipuvat mahaansa myöten vedessä. Yksi pikku auto sammuu keskelle jokena virtaavaa tietä.
Pian ravintolaan pelastautuu myös saksalaispariskunta, joten voimme ihmetellä ilmaa jo kolmella kielellä. Viereisessä tavernassa syömässä ollut saksalaisseurue ylittää urhoollisesti tien. Vettä on polviin asti, lapsia kannetaan olkapäillä. Yksi herroista hukkaa kenkänsä ”jokeen”. Viimein sade taukoaa ja ukkospilvet kaartavat tyylikkäästi kohti merta. Laitamme kengät kassiin ja kahlaamme lähellä olevan ison hotellin pihalle hankkimaan taksia. Yritän olla ajattelematta mitä kaikkea vedessä lilluu, katukaivojen kohdalla se on tosin vähän vaikeaaTurvallisesti takaisin kaupungissa. Kuulemme tuttavilta että neljä englantilaisturistia on kuollut veden vietyä tien heidän autonsa alta. Päätämme unohtaa toisen täksi illaksi kaupungin ulkopuolelle suunnittelemamme taksimatkan. Hyvästelemme ystäviämme, he ovat kaikki varmoja siitä, että huomenna paistaa aurinko, sillä turistikausi loppuu ja heillä alkaa loma. – Ei muuten paistanut.
muisteli Arja