Airin matkassa 2003

Matkalla sattuu ja tapahtuu . . . 

Olin nauttinut kauniista kesästä ja halusin jatkaa kesää parilla viikolla Kreikassa.

Lähtökohdaksi tällekin ”reissulle” otin liikunnan ja retkeilyn, sekä lisäksi käydä saarella, jolla en ole ennen käynyt. Lähtöpäivä oli 1.9. Aamulla 5.30, kun nousin junaan, lämpömittari näytti 4 astetta. Tuntui hyvin viileältä, vaikka olin varustautunut lämpimällä untuvaliivillä. Matka sujui mukavasti. Kun lentokone laskeutui lraklionin lentokentälle, tunsin kreikan ihanan lämmön. Kohtasin oppaan: Eila Else Irene Petersen-Jessen-Kulunakis, nimi jota kukaan ei muista. Siis lyhyesti Kille.

Kille esittäytyy ruskeat silmät iloisesti vilkkuen, purskahtaa nauruun ja sanoo: ”Aiotko tarvita tuota untuvatakkia? Täällä on viimepäivinä ollut jopa 35 astetta lämmintä.”

Kukapa tietää! ! !

Elundassa

Seuraavana aamuna kävelin Agios Nikolaokseen (12 km), mikä herätti hilpeyttä paikallisissa asukkaissa; jos kerran pääsee bussilla, niin miksi ihmeessä pitää kävellä? Perille päästyäni menin matkatoimistoon kyselemään laivavuorojen aikatauluja. Halusin nähdä Kassoksen, joka on Dodekanissan eteläisin saari. Turismi on siellä olematonta, siksi saari soveltuu rauhaa ja luonnonläheisyyttä etsiville; siis minulle. Matkatoimistossa selvisi, että pääsisin lähtemään kolmen päivän kuluttua,  perjantaina 7.30 lähtevällä laivalla Kassokselle. Niinpä ostin lipun.

Kritsa

Agios Nikolaoksesta noin 10 km päässä Lasithi-vuorten juurella sijaitseva Kritsa on pieni kylä, jonka bysanttilainen kirkko tunnetaan kaikkialla Kreetalla. Kritsa on myös suosittu käsityötaidon keskus. Bussimatkan jälkeen, kun kävelin sokkeloisia kujia hieman kauemmaksi, sain kokea aidon kreikkalaisen tunnelman. Ihmiset asuivat sulassa sovussa elättäjiensä, vuohien, kanojen ja aasien kanssa. Osuin pieneen kafenioon, jossa minulle heti tarjottiin paikallista rakia ja juustoa.

Talon terassilta avautuu upea näköala alas laaksoon ja taustalla siintää Mirabellon lahti.

Kritsan itäpuolella hieman tien sivussa, oliivilehdon keskellä on 1200-luvulla rakennetussa Panagia Keran kirkossa Kreetan kenties upeimpia freskoja 1200-luvulta.

Kritsan kujat kuljeskeltuani päätin jatkaa matkaa seuraavaan kylään, joka on nimeltään Kroustas.

Tie etenee kiemurrellen vuoren rinnettä ylöspäin ja maisemat ovat huikaisevan upeita. Nousen ylöspäin ja ihailen näkemääni. Vaikka on jo varhais-syksy, tunnen yrttien tuoksut, timjami, pinja ja oregano levittävät tuoksujaan ja on hyvin hiljaista ja voi kuulla lintujen äänet voimakkaana. Kuulin tarinaa ylhäällä olevasta kylästä ja sen ihmisistä. Ihmiset eivät tiedä (ehkä eivät haluakaan), paljon maailman tapahtumista ja vanhemmat henkilöt ovat usein luku- ja kirjoitustaidottomia. Yrteistä he sen sijaan tietävät kaiken ja ovat onnellisia.

Kun saavuin kylään, se vaikutti jotenkin autiolta ja vailla elämää olevalta. Löysin pienen kafenion  ja istuin katselemaan kylänraittia, jolla kulki jokunen hyvin iäkäs vanhus. Tarinan mukaan täällä elävät ihmiset ovat vielä hyvin taikauskoisia ja pelkäävät kodin ja sen onnen menetystä. Turistinainen edustaa heille uhkaavaa vaaraa, tuo onnettomuutta ja vie perheen ja kodin onnen. Työnjako on täällä säilynyt: jäntevät vanhat naiset kantavat suunnattomia sipulisäkkejä miesten siemaillessa mustaa kahvia tai rakia kahvilassa. Kuljeskelin kylän kujia ja erään kodin kohdalla vilkaisin parvekkeella työskentelevää mummoa. Hän huomasi katseeni ja alkoi heti pirskotella vettä ovenpieliin ja parvekkeelle.

Olin onnettomuutta tuottava henkilö ja vielä yksinäinen nainen, jonka pahansuopa katse piti pestä pois. Paluumatka oli helppo, kun tie kokoajan laskeutui alaspäin ja viisi kilometriä tuntui tosi lyhyeltä matkalta. Matkan varrella oli kaunis pieni kappeli varjoisien puiden ja virtaavan puron luona.

Oli rauhoittavaa istua puiden varjossa, katsella laaksoon ja nauttia eväitä.

Matka Kassokselle

Torstai-iltana tilasin taksin perjantai-aamuksi. Illalla alkoi kova tuuli ja meri myrskysi. Aamulla jatkui sama myllerrys ja aavistin vastoinkäymisiä. Taksi ei tullut ja laiva lähtisi 7.30, onneksi sain taksin asemalta ja 12 km matka sujui onnellisesti. Agios Nikolaoksen satamassa vallitsi sekava tunnelma; laiva ei ollut saapunut Pireuksesta. Kreikkalaiset matkustajat istuivat tyynenä odottamassa, mutta turistit, joita ei ollut paljon, kyselivät malttamattomina laivan tulosta. Paikalliset satamavirkailijat, vaikka olivatkin tottuneet myrskyihin, saivat harmaita hiuksia tyynnytellessään turisteja. Olisiko meren jumala Poseidon ajatellut antaa muistutuksen mahtavuudestaan, kun näin näytti voimansa? Meri myrskysi ja vesi ulottui kauas parkkipaikalle asti, satamalaiturilla olevat roskapöntöt ja kaikki irtonaiset tavarat vierivät veden mukana mereen.

Kello tuli kaksitoista ja odotus jatkui. Kreikkalaiset pelasivat korttia ja kertoivat vitsejä. Istuin yksin pöydässäni, niin kuin hymyilevä Taiwanilainen tyttökin, joka sitten siirtyi pöytääni.

Hän kertoi nimekseen Chou Cheg (Evi) ja oli kahden viikon matkalla kreikan saaristossa ja nyt matkalla Rhodokselle. Evi oli kylmissään, hänellä oli vain lyhythihainen paita, eikä laukussakaan mitään pitkähihaista. Satamassa oli todella kylmä, mutta ei hätää, minulla oli UNTUVALIIVI (naurua herättänyt), jonka annoin Eville. Hän oli hyvin tyytyväinen ja niin me yhdessä kävimme iltapäivällä syömässä kaupungilla. Odotus jatkui, vanhan kunnon ruotsinlaivan kokoinen alus saapui satamaan 12 tuntia myöhässä.

Kiireesti laivaan ja laivan salonkiin, jossa Evin kanssa käperryimme penkille torkkumaan. Evi nukahti untuvaliiviin kietoutuneena. Myrsky jatkui ja laivassa oli paljon kalpeanaamaisia matkustajia.

Kolmen aikaan aamuyöstä hyvästelin Evin ja laiva saapui Kassoksen satamaan ja untuvaliivi lämmitti nyt minua. Vielä oli Poseidonilla takataskussaan se viimeinen kiusa, kun laskusiltaa alettiin laskea alas.

Laiva teki kovassa aallokossa parhaansa ja laskusiltaa yritettiin laskea monta kertaa, siinä onnistumatta. Ilonkiljahduksia ei kuulunut, kun me yhdeksän matkustajaa jäimme laivaan, sen jatkaessa matkaansa. Ateenalaiset, jotka omistivat kesäkodin Kassoksella, jatkoivat matkaa Rhodokselle, koska heillä oli autotkin laivassa. Minä jäin laivasta pois Karpathoksella aamulla kello viisi.

Hyvin valvotun yön jälkeen olin hyvin väsynyt. Yksi kafeteria oli onneksi auki ja ystävällinen omistaja tarjosi aamiaista.

Hän järjesti minulle halvan huoneen aivan sataman tuntumasta.  Pääsin suihkuun ja nukkumaan. Seuraavana päivänä oli laivayhteys Kreetalle ainoastaan pari tuntia myöhässä, joka on aivan normaalia Laiva- ja taksimatkan jälkeen Elundassa, omassa sängyssä, olo tuntui hyvin kodikkaalta. Olin ollut laivassa kolme vuorokautta, enkä vieläkään päässyt haluamalleni saarelle.

Retkiä ja liikuntaa

Aamut alkoivat aamu-uinnilla, autiolla rannalla hyvin varhain. Meri oli tyyni ja lämmin, tämä oli onnea. Päivän retkikohde oli aina jokin pikkukylä vuorilla. Kato-Elunda, eli yläkylä ja kylästä eteenpäin mentäessä Pineen-kylä. Kylän pienessä tavernassa häärii mustiin pukeutunut mummo ja tarjoaa itse- tekemäänsä rakia puolentoista litran Sprite-pullosta ja kysyy naapuripöydässä istuvalta kreikkalaiselta, voisiko herra viedä minut autolla seuraavaan kylään. Minä kieltäydyn, koska haluan ehdottomasti kävellä. Oikotie jatkuu aasipolkuna ja vastaantulija on vanha hampaattomalla suulla hymyilevä kreikkalainen, aasinsa kanssa. Suomalaisia ei näillä retkillä usein tapaa. Useimmat poluilla vastaantulijat ja syrjäkylien pikkutavernoissa istuvat turistit ovat muualta Euroopasta. Loppumatka on kivikkoista polkua, viimeiset tipat juomapullosta ja meri siintelee jo Plakan kylän kohdalla.

Päivät kuluivat patikoiden ja nauttien kreikkalaisten ystävällisyydestä, jota he osoittivat pikku- kodeissaan, tarjoten kaikenlaisia herkkuja.

Kun illalla istahtaa auringonlaskun jälkeen rantakadun tavernaan, voi nähdä vuoristokylien valojen syttyvän pimeydessä kuin tähtisikermät.

Kreikkalainen musiikki tempaa mukaansa ja tanssiin on hauska yhtyä.

Tuliaisina oli liikunnasta kiitollinen ruumis ja kappale kaunista Kreetaa nähnyt sielu!
Tämän tarinan halusin kertoa siksi, että Kreikassa voi kokea kaikenlaista ”mukavaa”.

Airi